Sanat jaottelevat meihin ja muihin

 

Sanoilla on väliä, muita pitää niitä valitessa kuunnella ja menneisyydestä ottaa oppia. Muun muassa näin voisi summata tutkija – kirjailija Olli Löytyn näkemyksiä. Löyttyä kuullaan pian yhtenä Tikkurilan seurakunnan ja Suomen Lähetysseuran teologisen symposiumin ”Lähetystyö ja valta” puhujista.

Lähetystyöntekijöiden perheessä kasvanut, ja itsekin Tansaniassa sekä Namibiassa asunut, Löytty löysi aikoinaan aiheen väitöstutkimukseensa ”Ambomaamme – lähetyskirjallisuuden me ja muut” omasta perhetaustastaan.

–Perheeni kautta tullut kuva ja kokemus sekä meillä yleensä vallitsevat kulttuuriset mielikuvat Afrikasta ja Namibiasta poikkesivat voimakkaasti toisistaan.

Asiaa selvittääkseen ja kulttuuristen mielikuvien juuriin pureutuakseen Löytty kävi läpi mittavan määrän lähetyskirjallisuutta suomalaisten Pohjois-Namibiassa tekemästä lähetystyöstä 1870-luvulta 1980-luvulle. Suomalaiset olivat aluksi melko yksin tekemässä lähetystyötä siihen aikaan eurooppalaisten ”Ambomaaksi” nimittämällä alueella. Kilpailevien lähetysjärjestöjen puutteesta huolimatta vastaanotto oli kuitenkin ensimmäisinä vuosikymmeninä laimea.

Siksi kirjallisuudessa koti-Suomeen haluttiin puolustella lähetystyön jatkamisen tarpeellisuutta.

–Ensimmäisinä vuosikymmeninä oli tarkoituksenmukaista korostaa teksteissä pakanuuden pimeyttä ja esittää demonisoitu kuva afrikkalaisesta kulttuureista ja elämäntavasta.

Kun alueen asukkaat alkoivatkin suurin joukoin kääntyä kristinuskoon, korostettiin sen sijaan esimerkiksi ihmisten sankaruutta omassa yhteisössään.

–Teksteissä alettiin suorastaan nostaa paikallisia jalustalle ja ihannoida aitoina ihmisinä sekä kristittyinä. Ihasteltiin vahvaa alkuseurakuntaa, jossa veisattiin voimakkaasti – ja vieläpä suomalaisille tuttuja virsiä. Pelkistetysti ensin muualla oltiin pahiksia ja sitten hyviksiä.

Samanlainen ambivalenssi ja kaksinaisuus leimasi koko kolonialistisen ajan eurooppalaista suhtautumista Afrikkaan yleensäkin, tutkija huomauttaa.

–Eksoottisiksi mielletyt kulttuurit toisaalta vetivät puoleensa, mutta toisaalta niitä kohtaan oli eräänlainen torjuntareaktio.

Poikkeuksellinen suhde  

Löytty katsoo, että Namibian kohdalla suomalaisilla on pitkän läheisen suhteen vuoksi harvinainen mahdollisuus tarkastella sitä, miten kaukaisia lähimmäisiä on kohdeltu. Poikkeuksellinen suhde voisi hänestä vastavuoroisuuden nimissä näkyä enemmän myös Suomessa. Namibiasta kun kyllä löytyy niin Martti Rautasen patsasta kuin muutenkin tietoisuutta suomalaisten läsnäolosta siellä. Löytty onkin ollut mukana ehdottamassa pienenä symbolisena eleenä esimerkiksi seurakuntatilan nimeämistä ensimmäisen Namibian evankelis-luterilaisen kirkon piispan mukaan.

Lähetystyössä sanoilla on ollut väliä. Kuten niillä on myös monikulttuurisessa nykypäivässämme. Löytty näkee asian niin, että sanat paitsi ovat itsessään ihmisten kohtelemista myös vaikuttavat tekoihin.

–Meidän pitää kuunnella, miten ihmiset, joista puhumme määrittelevät itse asiat. Ei niin, että kyllä tämä on vanha hyvä suomen kielen sana, jos se kuitenkin ihmisille itselleen muistuttaa väkivaltaisesta historiasta, kolonialismin mielivallasta tai rajojen vetämisestä viivoittimella.

Lähetystyö ei aikoinaan ollut tasaveroisten suhteiden areena.

–Kun on menty käännyttämään ja perustamaan uusia seurakuntia, niin eihän sitä voi tasavertaiseksi suhteeksi väittää, vaan valta-asetelmaksi, kirjailija huoahtaa.

Miten menneestä sitten voisi ottaa oppia?

–Virheistä voi tietysti aina oppia. Mutta valoisampi näkemys on, että voi oppia myös siitä, miten on ystävystytty, tutustuttu ja samaistuttu lähimmäisiin.

Esimerkiksi 1980-luku ja suomalaisten lähetystyöntekijöiden ottamat kannat sekä asemoituminen namibialaisten itsenäisyyspyrkimysten aikana ovat Löytyn mielestä vähän tutkittu ja mielenkiintoinen jakso.

Oikeastaan Löytty haluaisi mieluiten hylätä koko termin lähetystyö.

–Siinä sanassa on jo lähtökohtaisesti lähettäjä ja kohde. Kumppanuus, yhteistyö ja kirkkojen välinen yhteistyö sekä tasavertaisuus ovat kuitenkin niitä arvoja, joita nykyään korostetaan lähetystyössä.

Suomen Lähetysseuran ja Tikkurilan seurakunnan Teologinen symposiumi: Lähetystyö ja valta to 18.1.2024 kello 13–18.45 Tikkurilan kirkossa (Asematie 12 a). Vapaa pääsy. Kello 19 messu, jossa lähettien siunaaminen ja paikalla piispa Teemu Laajasalo. Lue päivän tarkempi ohjelma tästä Vantaanseurakuntien sivuilta.

Olli Löytyn kuva: Uzi Varon