Arkkitehtuurista ja arkkitehdistä

Arkkitehti Anssi Lassilan mukaan kirkon pitää olla maamerkki, mutta luonteva lähestyä. Kun tavoitteena oli Tikkurilassa suunnitella tila, joka irrottaa kävijänsä arjesta, tarjosi työ arkkitehdille vapauksien lisäksi myös haasteita.  

Kun arkkitehti rupeaa hahmottelemaan tulevaa rakennusta, on ratkaisevaa, mihin ympäristöön sitä tehdään. Myös Tikkurilan kirkon kohdalla perusratkaisuja ohjasi kortteli, jonka keskelle kirkko rakentui. 


- Tarkoitus on nousta esiin kaupunkikuvasta, toisaalta olla helposti lähestyttävä, jottei sisään menemiseen tule kynnystä. Korkeudessa ympäristön tulevien rakennusten kanssa ei voi kilpailla, mutta läsnä voidaan olla toisin keinoin. Kirkon kolminaisuuteen viittaava muoto juontuu rakennustilasta, mutta se voidaan nähdä myös symbolisena, Lassila kuvailee.  


Tiilikortteliin piti rakentaa myös tiilikirkko. Kirkon julkisivun tiilien tekijäksi valikoitui vuodesta 1791 asti toiminut, saman suvun omistuksessa pysynyt, tanskalainen tiilitehdas Petersen, joka pystyi tarjoamaan laajan ja hienovaraisen värijakauman julkisivun tiliin. Osassa tiilistä on taideteoksen muodostava tekstipainatus. 


- Tiiliverhoilun värinvaihdokset ovat hienopiirteisiä. Tiilillä on luonnetta ja tunnelmaa, punaisesta siirrytään sävyjen kautta nurkan vaaleampaan.   


Lassila korostaa, että Tikkurilan kirkon suunnittelu on ollut tilaajan, käyttäjän ja rakentajan yhteistyötä. Arkkitehtitoimisto OOPEAA Office for Peripheral Architecturen suunnittelutiimissä on ollut isossa roolissa Lassilan itsensä ohella projektiarkkitehti Iida Hedberg. 


Monitoimiseen rakennukseen tuli varsin eritunnelmaisia tiloja.


- Kirkkosali on voimakas, valolla ja materiaalilla toimiva tila. Se muuntautuu moneen käyttöön, mutta tavoitteena on arjesta irtautuminen. Materiaalin käyttö on avointa ja rehellistä; tiili näyttää tiileltä, puu puulta, betoni betonilta, arkkitehti määrittelee.  


Salin lisäksi rakennuksesta löytyvät kahvila, Pienten paikka perheille, ryhmätiloja, kokous- ja työtiloja, aula sekä sisäpihan kirkkotarha.  


- Kirkkotarha tuo vehreyttä aulatiloihin ja rakennus on sen kautta vuorovaikutuksessa asuinkorttelin puolijulkiseen sisäpihaan. Myös henkilökunnan tilat avautuvat kiinnostavasti näkymiin kohti kaupungintaloa, kirkkoa ja sisäpihaa. 


Tikkurilan kirkko on jo viides Lassilan suunnittelema kirkko tai kappeli.  


- Itse kaipaan kirkolta sitä, että lähestyminen tuntuu luontevalta ja että siellä kohtaa tilallisesti  elämyksellisyyttä, rakennus irrottaa arjesta. On hienoa, jos ihminen voi tulla tilassa johdatetuksi, kirkkosaliin muodostuu eräänlainen kuljettava polku. 


Sakraalitilan tekeminen poikkeaa muusta suunnittelusta. 


- Valoa ja taidetta voi käyttää eri tavalla kuin muualla, ottaa vapauksia. 


Kalusteet ovat varsinkin yleisötiloissa osa kokonaisuutta, samoin kuin taide. 


- Kaikki ne muodostavat tunnelmaa. Tikkurilan kirkkoon tulee jonkin verran puukalusteita, mikä tuo lämpöä. Taide on osa tätä kokonaisuutta jo suunnitteluvaiheessa, kun usein hankkeissa se tulee vasta jälkikäteen.  Taide täydentää kokonaisuutta arkkitehtuurin sille antamassa kehyksessä.


Uskaltaako vielä unelmoida?


Lassila on jo saanut urallaan melkoisesti tunnustusta muun muassa arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon ja valtionpalkinnon muodossa. Miltä sellainen oikein tuntuu ja vieläkö ammatillisia unelmia riittää?  


- Se tuntuu hyvältä, vaikkei töitä palkintojen kannalta tehdä. Tavallaan tuntuu, ettei voisi unelmoida, kun on saanut jo niin paljon. Jokainen hanke voi olla se unelma tai se painajainen. On iso haaste saada aikaan onnistuneita rakennuksia, joihin käyttäjät ovat tyytyväisiä. 


Hän miettiin hetken. 


- Jos jotain pitää sanoa, niin ehkä haluaisin suunnitella johonkin yllättävään paikkaan puisen rakennuksen.  


 Alkujaan arkkitehdin työhön lähteminen oli sattuman kauppaa.  


-Lukioiässä piti alkaa miettiä, mikä kiinnostaa. Arkkitehtejä ei ollut suvussa ja halusin sellaisen ammatin, mitä muilla ei ollut. Minulla oli työstä vain mielikuva, mutta olin kyllä rakennellut pienoislentokoneita, mikä oli vähän samaa. 


Mutta millaiset rakennukset rakennusalan ammattilaista itseään erityisesti viehättävät arkkitehtonisesti? 


- Niitä on paljon ja eri aikakausilta. Harvoin erottelen arkkitehtuuria ja rakennustekniikkaa. Erityisesti ihailen kansanrakentajien puukirkkoja, joissa materiaalin käyttö ja lopputulos liittyvät saumattomasti toisiinsa. Tällainen on esimerkiksi Petäjäveden kirkko.  


Arkkitehtitoimisto OOPEAA:n työntekijätiimi. Anssi Lassila kuvassa keskellä. 


 

Suositut tekstit