Tikkurilan tuleva kirkko saa kastemekkolahjoitukset



Tikkurilan tuleva kirkko on saamassa lahjoituksena kaksi kastemekkoa. Vantaan pitsinnyplääjät ry ja Tikkurilan seurakunnan pappi Johanna Jakonen valmistavat kumpikin mekot. Jakosen mukana kaikki halukkaat pääsevät tulevina viikkoina myös itse neulomaan kastemekkoa Facebookin knit along -neulontatapahtumana.

Vantaan pitsinnyplääjien puheenjohtaja Leena Vainio kertoo, että kolme yhdistyksen jäsentä ja ompelija ovat tekemässä lahjoitusmekkoa Tikkurilan tulevaan kirkkoon.

-Teemme mekon pitsin tietenkin nypläämällä. Kankaana on valkoinen, hyvin laskeutuva villamusliinikangas, hihat ovat puolipitkät, takaa mekko tulee auki tavan mukaan ja ruusuke on irtonainen, Vainio kuvailee.

Jo nelikymmenvuotiaan yhdistyksen tavoitteena on ylläpitää ja edistää pitsinnypläyskulttuuria Vantaalla muun muassa opetuksen ja näyttelyiden avulla. Aiemmin Vantaan pitsinnyplääjät ry on tehnyt kaksi alttariliinaa Vantaan Pyhän Laurin kirkkoon.

Tikkurilan seurakunnan pappi Johanna Jakonen puolestaan on innokas neuleharrastaja, jolla on työn alla jotakin melkein koko ajan. Alettuaan tehdä neulemekkoa kirkkoa varten hän sai idean siitä, että olisi mukava kutsua muut mukaan neulomaan samanlaista työtä yhdessä Facebookin välityksellä.

-Itse tehty kastemekko on suvun aarre, jonka voi valmistaa itselleen tai suvun tuleville pikkuisille vaikka jo etukäteen. Tämä yhtä tahtia somessa jaetuilla ohjeilla neulottava kastemekko sopii hyvin hieman isomman neuleprojektin nälkään. Lankaa menee kuitenkin vain muutama kerä, eli työ ei ole hinnaltaan kovin kallis, Jakonen sanoo.

Kastemekon neulonta Jakosen johdolla starttaa Tikkurilan seurakunnan Facebook-sivulla keskiviikkona 13.5. Mekkoa varten on saatu lupa käyttää Novitan ohjetta, josta paljastetaan seuraava vaihe aina kerran viikossa. Tikkurilan seurakunnan kanssa yhdessä neuloen mekko valmistuu noin kolmessa kuukaudessa. Jakonen kuvailee kastemekon kuvion olevan melko yksinkertainen, ja että sen oppii nopeasti ulkoa: kuvio koostuu oikeista ja nurjista silmukoista, silmukoiden yhteen neulomisesta ja langankierroista.

Miten toimia, jos innostut hyppäämään mukaan neulomaan Johannan kanssa?

Tässä ovat tarvitsemasi tiedot:

(Alkuperäinen kastemekon ohje ja kuva Novita/Anja Tähti (julkaistu Novitan luvalla), Nalle-langalle ohjetta muokannut Johanna Jakonen)
  • Mekon koko n. 70 cm
  • Valmiin neuleen mitat: vartalon ympärys n. 48 cm, helman ympärys n. 135 cm, mekon pituus n. 80 cm, hihan sisäpituus n. 14 cm.
  • Lanka: Novita Nalle valkoinen (011) n. 400g.
  • Puikot:
  • 2 kpl pyöröpuikot (60 cm TAI 80 cm) nro. 3,5 ja puikot nro 3 (tai käsialan mukaan) sekä silmukoiden luomista varten yksi pyöröpuikko (80cm) nro 4.
  • Muut tarvikkeet: 4 pientä nappia sekä 1cm levyistä silkkinauhaa hihansuihin.
  • HUOM! Pyöröpuikot ovat kätevät, kun neulotaan työtä, jossa on paljon silmukoita. Neulo työtä kahdella pyöröpuikolla kuitenkin tasona, älä suljettuna neuleena ”ympyräksi”, sillä mekko on takaa auki.
  • Mallineuleet: Ainaoikeinneule: neulo kaikki kerrokset oikein. Pitsineule: neulo ruutupiirroksen ja ohjeen mukaan. Sileä neule: neulo silmukat työn oikealla puolella oikein ja nurjalla puolella nurin.
  • Tiheys (mallitilkku): 28 silmukkaa ja 34 kerrosta sileää neuletta ohuemmilla puikoilla = 10cm. Helmassa 25 silmukan mallikerta on n. 8cm leveä nro 3,5 puikoilla. Vaihda tarvittaessa puikkojen kokoa käsialasi mukaan.
  • Työssä on aluksi paljon silmukoita, ja ensimmäisten rivien neulomisessa kestää aluksi hieman enemmän aikaa. Työn edetessä mekon helma kaventuu ja työ edistyy nopeammin. Pyöröpuikkojen käyttö helpottaa neulomista, kun silmukoille on puikolla enemmän tilaa. Neulo kuitenkin työtä tasona kahdella pyöröpuikolla, ei suljettuna neuleena ”ympyräksi”.
  • Kuvia mekon edistymisestä ja kysymyksiä voi laittaa Facebook-sivulle tai Johannalle johanna.jakonen@evl.fi

Kommentit

Suositut tekstit