”Jokaisen suru on ainutkertainen”

Tikkurilan seurakunnassa starttaa jälleen tänä syksynä sururyhmä. Vertaistukeen ja keskusteluun perustuvaan ryhmään osallistumisesta on kokemuksen mukaan surevalle suurin hyöty siinä vaiheessa, kun menetyksestä on ehtinyt jo vierähtää muutama kuukausi.

–Kuitenkin jokaisen suru on ainutkertainen ja ihmisten tilanteet yksilöllisiä. Joku ei koe tarvitsevansa mitään erityistä tukea, joku kaipaa juuri vertaistukea, jollekin kahdenkeskinen keskustelu taas voi olla paras vaihtoehto, sururyhmiä vetävä pappi Annaelina Mäkilampi sanoo.

Ajan keskustelua varten voi varata aina myös kahden kesken seurakunnan papille tai diakoniatyöntekijälle. Jos sururyhmän toiminta kuitenkin tuntuu omalta, kannattaa etsiä juuri itselle sopiva ryhmämalli. Seurakunnan ryhmät ovat suljettuja ryhmiä, jotka kokoontuvat tyypillisesti kuusi kertaa.

Miten on mahdollista selvitä?

Mutta miten on ylipäätänsä mahdollista selvitä mahdottomalta tuntuvasta tilanteesta ja oppia elämään ison surun kanssa?

–Ei ole muitakaan vaihtoehtoja, mutta ei siihen ole olemassa myöskään taikatemppuja. On tapahtunut tosiasia, että sureva on menettänyt jonkun itselle tärkeän. Kysymys kuuluu, miltä oma elämäni tulee tästä eteenpäin näyttämään, Mäkilampi kuvailee.

 
Alussa vastausta tähän voi olla aivan mahdoton nähdä. Hänestä se on luonnollista ja jopa asiaankuuluvaa.

–Sitten ehkä pikkuhiljaa oppii näkemän, mikä voisi olla itselle sellaista hyvää elämää, jossa suru kulkee mukana. Alun viiltävä kipu muuttuu kaipaukseksi tai mukana kulkevaksi kumppaniksi. Rinnalle voi tulla muita tunteita, niin, että elämä saattaa olla kuitenkin hyvää, rikasta ja onnellista.

Kun kyse on vaikkapa vuosikymmeniä rinnalla olleen puolison kuolemasta, mullistuu menetyksen myötä väistämättä myös koko käytännön arki.

–Suru tulee arjen tasolle niin, että joutuu vaikka opettelemaan uusia asioita. Pitää totutella sietämään myös yksin olemista, kun kotiin tullessa siellä ei olekaan ketään vastassa. Joutuu löytämään ne uudet omat tavat, jotka voivat kannatella eteenpäin.

 
Sururyhmissä kaikkein tyypillisin tilanne on juuri se, että osallistuja on menettänyt puolisonsa tai sitten iäkkään vanhemman.

–Jos ihmisellä toisaalta on kovin erityinen tilanne kuten esimerkiksi se, että on menettänyt pienen lapsen, autamme etsimään ryhmän, jossa on muita samankaltaisen menetyksen kokeneita. Tiedämme, että sillä on nimittäin merkitystä sille, miten vertaistuen kokee, Mäkilampi kertoo.

Moni pelkää loukkaavansa

Papille surusta puhuminen ja aiheen käsittely on tietenkin ammattinsa vuoksi luontevaa, mutta näin ei ole kaikkien kohdalla.

–Toisille voi olla luonnollista puhua avoimesti omasta surusta. Näin voi olla mahdollista saada ihmisiä, jotka kuuntelevat sekä jakavat surua. Toiset taas kokevat asian vaikeammaksi. Sekin vaikuttaa, millaisesta menetyksestä on kyse.

Usein pappi myös kuulee sanottavan, että surevaa pelätään.

 
–Koen, että se nousee epävarmuudesta. Ihmiset pelkäävät sanovansa jotain väärin. Voi alkaa tahtomattaankin pitää vähän etäisyyttä.

Surevasta tämä taas voi tuntua hyvin pahalta ja hän kokee jäävänsä yksin.

–Haluaisin rohkaista ihmisiä, joiden lähellä on menetyksen kokeneita, kysymään, mitä surullesi kuuluu. Näin surevalla olisi lupa puhua, eikä tarvitsisi pelätä kuormittavansa muita, Mäkilampi sanoo.

Hän arvioi, että Suomessa vallitseva vahva pärjäämisen eetos saattaa heijastua myös suruun.

–Ajatellaan, että suru pitäisi suorittaa jotenkin pois, mutta eihän se niin mene. Tämä on ehkä elämän niitä tilanteita, jossa tulee se, miten ihmiset tarvitsevat toisiaan. Selviytymiskykyä ja vahvuutta on sekin, että voi olla myös toisten varassa.

Tikkurilan kirkolla käynnistyy sururyhmä to 7.11. alkaen klo 17. Ryhmä kokoontuu kuusi kertaa viikon välein. Ilmoittautumiset ja kyselyt annaelina.makilampi@evl.fi tai kuka tahansa seurakunnan diakoniatyöntekijöistä (Lisätietoa: www.tikkurilanseurakunta.fi kohdasta diakonia)