Vammaiset kärsivät luonnonmullistuksissa ja sodissa etulinjassa
Kuva: Matt Palmer/UnsplashIlmastonmuutoksen seuraukset osuvat erityisen rankasti vammaisiin ihmisiin. He eivät myöskään ole itse päässeet suunnittelemaan keinoja, miten ilmastonmuutokseen tai sen aiheuttamiin katastrofeihin sopeudutaan, Suomen Lähetysseuran johtava vaikuttamistyön asiantuntija Niko Humalisto huomauttaa .
Humalisto on yksi niistä asiantuntijoista, jotka ovat mukana keskiviikkona 15.3.2023 klo 13– 16 Tikkurilan kirkolla järjestettävässä hybridiseminaarissa Grönlannista päiväntasaajalle: Näkökulmia vammaisten ihmisten arkeen muuttuvassa ilmastossa.
– Köyhyys altistaa ilmastonmuutokselle. Esimerkiksi Suomessa ihmiset eivät näe nälkää, vaikka kuivuus pilaisi merkittävän osan viljasadosta. Sen sijaan kädestä suuhun elävillä pienviljelijöillä kyse sadon onnistumisesta merkkaa linjaa elämästä ja kuolemasta, hän havainnollistaa.
Köyhissä olosuhteissa on myös vain vähän vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia tukevia rakenteita.
– Monissa Lähetysseuran kumppanimaissa kulttuuriset uskomukset myös ylläpitävät vammaisiin ihmisiin kohdistuvaa syrjintää, Humalisto lisää.
Ruandassa ja Burundissa taannoin tehdyssä kartoituksessa nousi esiin erityisesti se, miten luonnonkatastrofit pakottavat yhteisöjä liikkeelle.
– Vaikka kotiseudulla olisi onnistuttu luomaan inklusiivisia palveluja, näitä ei löydy uusilla asuinsijoilla. Kun sään ääri-ilmiöt vahingoittavat toimeentuloja, vammaisten henkilöiden palautuminen on hitainta.
Asiantuntijan mukaan kyse onkin yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja yksilöiden tukemisesta. Niiden olisi myös edistyttävä yhtä jalkaa. Syrjintää läpi elämänsä kohdanneet vammaiset henkilöt kun eivät välttämättä pysty tarttumaan avautuviin yhteiskunnallisiin mahdollisuuksiin. Eri ihmisryhmät huomioivia yhteiskunnallisia ratkaisuja ei voi myöskään toteuttaa ilman vammaisten omaa tietotaitoa.
– Vammaisten aseman parantuminen on yhteinen saavutus, jossa vammaiset henkilöt pystyvät vaatimaan oikeuksiensa toteuttamista ja näille vaatimuksille on yhteiskunnallista tilaa ilman syrjintää.
Suomen Lähetysseura tukeekin suoraan järjestöjä, jotka työskentelevät vammaisten henkilöiden aseman parantamiseksi niin koulutuksessa, terveydenhuollossa kuin elinkeinojen kehittämisessä. Ilmastonmuutoksen seurausten epätasaisen jakautumisen parissa tehty työ on vielä luonteeltaan pioneerityötä.
Keskiviikkona 15.3 klo 13–16 Tikkurilan kirkolla Grönlannista päiväntasaajalle – seminaari vammaisten ihmisten arjesta muuttuvassa ilmastossa. Tervetuloa mukaan paikan päälle tai etäyhteydellä!
Asiantuntijoina ovat vaikuttamistyön asiantuntija Niko Humalisto Suomen Lähetysseurasta, vammaistyön pastori Ivalo Haima Grönlannin kirkosta ja kestävän kehityksen asiantuntija Jari Visto Step-opintokeskuksesta.
Seminaarissa vieraillaan etäyhteydellä Afrikassa ja Grönlannissa, kuullaan musiikkia ilmastonmuutoksesta, nähdään aihetta käsittelevää taidetta sekä etsitään ratkaisuja kestävämmän elämäntavan löytämiseksi. Ilmoittaudu mukaan tästä linkistä.
Kommentit
Lähetä kommentti