Selkokielellä ja taiteeseen sukeltaen

Marianpäivänä Tikkurilan kirkosta suoratoistettiin selkokielinen jumalanpalvelus, jossa erityistä olivat varta vasten tilaisuuteen valmistetut taideteokset. Vantaan vammaispalvelujen Taidepaja Käenkukan tekijät olivat työstäneet niitä innolla ja pieteetillä - samalla taidehistorian luentoja kuunnellen. Nyt teokset koristavat Tikkurilan kirkon aulaa. Kehitysvammaistyön diakoni Kristiina Tuohimaa-Salminen avaa tässä postauksessa paljon iloa tuoneen Marianpäivän jumalanpalveluksen taustoja ja seurakuntien kehitysvammaistyötä yleensä.

Taidelähtöisillä menetelmillä kuljetaan kohti osallisuutta 

Vantaan seurakunnissa vammaistyötä on tehty vuosia erilaisilla taidelähtöisillä menetelmillä esimerkiksi musiikin, kuvataiteen ja käsitöiden kautta. Vantaalla on paljon kehitysvammaisia eri alan taiteilijoita, joille taide on työtä. Tämän lisäksi taide on diakonia-, sosiaali- ja terveysaloilla paljon käytetty menetelmä hyvinvoinnin edistämiseen. Taiteen hyvinvointivaikutuksissa on tehty lukuisia tutkimuksia. Taide on erityisen tärkeää silloin, kun ihmisillä ei aina löydy asioille sanoja.

Koronatilanteen pitkittyessä pohdin yhdessä Vantaan vammaispalveluiden käsityöpaja Käenkukan ohjaajien Rebecca Ahavan ja Merja Nummi-Korkialan kanssa, mitä voisimme tehdä yhdessä, kun seurakunnan ja suurimmaksi osaksi vammaispalveluiden päivätoiminta siirtyi etätoiminnaksi. Päädyimme pitämään etäyhteyksin taidepajoja kirkkotaiteesta. Saimme mukaan Vantaan seurakuntien hallinnossa työskentelevän taidehistorian asiantuntijan Tiina Gröhnin pitämään luentoja kirkon tekstiilitaiteesta ja Maria-taiteesta. Pajoissa etsimme kuvien kautta eri tulkintoja ja symboleja taiteesta ja tutkimme kirkon tekstiilitaiteessa käytettyjä tekniikoita.

Käenkukan taiteilijat tekivät etäyhteyksin ja supistetusti lähiohjauksella kirkkoon Maria-taidetta. Teokset olivat esillä Tikkurilan seurakunnan Marian päivän striimatussa kirkkohetkessä 21.3.2021 ja jäävät maaliskuun ajaksi näytteille Tikkurilan kirkon aulaan. Teoksiin voit tutustua tarkemmin Käenkukan Facebook-sivujen kautta. Jumalanpalveluksen voit katsoa myös jälkikäteen Tikkurilan seurakunnan Facebook-sivulla. 

Myös kirkkotaiteeseen tarvitsemme erilaisia tekijöitä, näin saamme kirkkoon moniäänisyyttä ja lisäämme erilaisten ihmisten osallisuutta. Minulle Käenkukan taiteilijoiden teokset kuvaavat Jeesuksen äiti Marian erilaisia puolia teiniäitinä, kuningattarena, erityisenä henkilönä, jolla ei ollut aina helppoa. Teoksia katsoessa Jeesuksen äiti Maria-näyttäytyi minulle uudessa valossa. Maria-kuvia katsoessa, jokainen voi pohtia, mitä itse voi oppia Marialta.

Kirjoittaja on Vantaan seurakuntien kehitysvammaistyön diakoni
Kristiina Tuohimaa-Salminen



Kommentit

Suositut tekstit