Kesätreffeillä luvassa on kesäistä olemista ja tekemistä

Leila seisoo kirkon sisåpihalla seinän edessä.
Kesätreffit-nimellä kulkevat tapahtumat starttaavat Tikkurilan kirkolla 16.6. alkaen ja pyörivät joka torstai kello 15– 17 heinäkuun loppuun. Diakoni Leila Lukander-Pajula kertoo, että vapaaehtoiset seurakuntalaiset ovat suunnitelleet kunkin tapahtumakerran sisällön.

– On sekä alustuksia eri aiheista että konkreettista tekemistä kuten työpaja, jossa valmistuu yhteisötaideteos. Ensimmäisellä kerralla puhutaan rakkaudesta, toisella kerralla taas yksinäisyydestä. On ulkopelejä, piknik, yhteislauluja, virsilevyraati ja tietovisa. Erilaista sisältöä, Lukander-Pajula luettelee.

Kesätreffien kokoontumistiloina toimivat kirkon Voima-sali ja piha, sään salliessa lähdetään välillä lähipuistoon. Parissa tunnissa Kesätreffien tarkoituksena on aina tarjota varsinaisen ohjelman lisäksi myös rauhallista kahvittelua, seurustelua ja vanhojen sekä uusien tuttavuuksien tapaamista. Lyhyesti sanottuna mukavaa yhdessäoloa eri-ikäisille ihmisille. Seurakunnan toiminnasta ei tarvitse olla aiempaa kokemusta.

–Mukaan tuloon ei tarvita mitään erityisiä taitoja. Kunhan tuo paikalle itsensä ja hyvän kesäfiiliksen, niillä mennään!

Vapaaehtoisia aina tarvitaan

Lukander-Pajula työskentelee myös seurakunnan vapaaehtoistyön koordinaattorina. Vaikka osa seurakunnan toiminnasta käynnistyy uudelleen vasta syksyllä, löytyy myös kesällä tekemistä vapaaehtoisille.

–    Esimerkiksi Pyhän Laurin kirkolla vietettävään perinteiseen Juhannusjuhlaan voidaan tarvita vapaaehtoisia kaatamaan kahvia. Vielä 16.6. asti voi ilmoittautua mukaan sinne, hän vinkkaa.

Myös muista vapaaehtoistehtävistä kiinnostuneet voivat olla yhteydessä – tai ehdottaa omaa ideaansa vapaaehtoistehtävästä: leila.lukander-pajula@evl.fi puh. 040 509 7306

Kommentit

Suositut tekstit