Kirkon ensimmäinen vuosi näkyy kuvina ja muistoina

 Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast kuvailee oloa kirkon ensimmäisen vuoden jälkeen kiitollisen onnelliseksi. Kirkosta on tullut paljon hyvää palautetta.
On onnistuttu tekemään matalan kynnyksen kirkko, jossa ovet ovat auki aamusta iltaan ja jonka ihmiset ovat ottaneet omakseen. Silti, vaikka tänä aikana koronarajoitukset ovat olleet välillä hyvin tiukkoja.
Kirkolla on näkynyt koko ihmiselämän kirjo. (Katso kuvia vuoden varrelta alta.)
On ollut ihmisiä sylivauvoista eläkeläisiin, kastejuhlia, vihkimisiä, muistotilaisuuksia, konfirmaatioita. Pienten paikka ja yrittäjän pitämä kahvilakin ovat lähteneet hyvin käyntiin.
Silvast sanoo, että seurakunta toimii nyt kahdessa varsin erilaisessa kirkossa. Pyhän Laurin kirkko on keskiaikainen kirkko idyllisessä Helsingin pitäjän kirkonkylässä, Tikkurilan kirkko taas moderni rakennus keskellä koko ajan muotoutuvaa Tikkurilaa.
Nämä kaksi kirkkoamme täydentävät toisiaan hienolla tavalla.   

Kuvia vuoden varrelta:




Kuvat muun muassa: Maarit Elovaara, Sisko Dunderfelt, Anna Vihervaara, Terttu Nikkilä, Sari Kamppi, Lotta Numminen, Tikkurilan seurakunta, Tuomas Uusheimo, Marianna Siitonen 

Kommentit

Suositut tekstit