Aamuvirkku hengähtää hetken kirkolla


Aamuvirkuilla on nyt mahdollisuus aloittaa päivänsä hiljentymällä ja latautumalla Tikkurilan kirkolla tiistaista torstaihin klo 7.45–8.15 pidettävissä aamuhetkissä.

Kullakin aamulla on hieman omanlaisensa profiili. Tiistaisin ohjelmassa on aina rauhaa ja mietiskelyä. Pappi Annaelina Mäkilampi (kuvassa) kertoo, että tilaisuuteen voi tulla ja viipyä oman aikataulun mukaisesti.

–Tämä sopii heille, jotka muutenkin ovat mieluusti aamulla liikkeellä. Tilaisuus olla omissa ajatuksissa ja hiljentyä. Esimerkiksi töihin mennessä voi piipahtaa ja pysähtyä hetkeksi hengähtämään, Mäkilampi kuvailee.

Rauhasta voi nauttia lukien samalla vaikkapa rukouskortista rukouksen tai valiten rukouskiven.

Keskiviikkoisin vuorossa on puolestaan lempeä kehollinen harjoitus. Ajatuksena on, että levollisten liikkeiden myötä ja mielen hiljentyessä on mahdollisuus avautua Pyhän läsnäololle sekä rukoukselle.

Torstaisin pidetään aamurukous yhdessä hiljentyen. 

–Se on pieni aamupysähdys, lyhyt ”vanhanaikainen” rukoushetki. Raamatunlukua, rukousta ja virsien laulua sekä mahdollisuus esirukoukseen, torstain hetkistä vastaava kappalainen Päivi Helén hahmottelee.




Kommentit

Suositut tekstit