Kastepuu toivottaa vauvan nimeltä tervetulleeksi


Rakkaus. Taiteilija–arkkitehtikaksikko Jaana Partanen ja Heikki Lamusuo on valinnut teokselleen hyvin sopivan nimen. Tikkurilan kirkon betoniin veistettyyn kastepuuhun nimittäin kiinnitetään kirkossa kastettujen vauvojen nimet. 

Jos vanhemmat niin haluavat, luetaan lapsen nimi ensin sunnuntain messussa. Sitä seuraavalla viikolla johonkin puun lasihedelmistä ripustetaan silkkinauha, johon merkitään lapsen nimen lisäksi kastepäivä ja raamatunlause. 

Pappi Johanna Jakonen sanoo, että perheissä on otettu kastepuu hyvin vastaan ja kehuttu sen sopivan tyylikkääseen kirkkoon. Hän esittelee puun harmaasilkkisiä nauhoja, joista voi lukea paitsi tämän päivän nimitrendejä myös syvempiä kasteen merkityksiä.

- Kasteessa liitytään osaksi kristittyjen yhteisöä, jotakin suurempaa. Kun kasteessa Jumala kutsuu ihmisen; lapsen, nuoren tai aikuisen, omaksi lapsekseen, nämä nimet tulevat kaikille näkyväksi kastepuussa ja kehottavat meitä kaikkia rukoilemaan kastettujen puolesta. 

Jakonen ajattelee, että kastepuu on yksi näkyvä tapa toivottaa uudet seurakuntalaiset nimeltä tervetulleiksi.

- Kastetut kuuluvat osaksi vuosituhantista sukupolvien ja Hyvän ketjua, rauhaa, rakkautta ja pyhää etsivien joukkoon. Kenenkään nimi ei ole puussa yksin. Kristittyjen yhteisömme kasvaa ja kehittyy uusien sukupolvien myötä. Jeesus itsekin vertasi itseään puuhun ja seuraajiaan oksiin, hän sanoo.

Nimet ovat puussa näkyvillä puolisen vuotta. Tikkurilan seurakunta järjestää kahdesti vuodessa vauvakirkkoja, jolloin perheitä kutsutaan hakemaan nauhansa puusta.

- Nauhaa voi käyttää sitten vaikkapa kirjanmerkkinä vauvakirjan välissä. Toki kastepuuhun laitetaan niin halutessa myös kastettujen aikuisten ja nuorten nimet. Niiden noutamisesta voi sopia vaikkapa oman kastepapin kanssa.

Kommentit

Suositut tekstit