Logo ammentaa rakennuksen muodosta ja kolminaisuudesta


Tikkurilan kirkolla on nyt lopullinen logo. Logossa toistuvat kirkon silhuetti ja katolla oleva risti erottuu kirkon julkisivun lisäksi myös tunnuksen muotoilussa. Tunnuksen on suunnitellut yli 30 vuoden ajan graafikkona työskennellyt Ilkka Kärkkäinen.

Kolmiomuodossa on nähtävissä merkityksiä niin Pyhästä kolmiyhteydestä eli Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä, uskosta, toivosta ja rakkaudesta sekä kohtaamisesta (Jumala, sinä itse, toinen ihminen).

Tikkurilan kirkon nimeksi valikoitui yksinkertaisesti Tikkurilan kirkko, mistä onkin uutisoitu monissa medioissa, muun muassa täällä HelsinginSanomissa, Vantaan Sanomissa ja Kirkossa ja kaupungissa. Nimeä etsittiin kansalaiskyselyllä, jossa pyydettiin kaupunkilaisilta ideoita uuden kirkon nimeksi. Ehdotuksia nimestä saatiin yli 270 kappaletta. Ehdotuksissa eniten ääniä sai Tikkurilan kirkko. Sitä ehdotettiin 43 kertaa.

Muita usein toistuneita nimiehdotuksia oli esimerkiksi Tikkuristi (23 kertaa) tai kirkon kolmikulmaiseen julkisivun muotoon sekä symboliikkaan liittyviä ehdotuksia kuten Kolmiokirkko tai Pyhän Kolminaisuuden kirkko. Kiitos vielä näin jälkikäteen kaikille teille, jotka kerroitte asiasta mielipiteenne!

Kommentit

Suositut tekstit