Mikä Bethania?


Tikkurilan tulevan kirkon eteläpuolelle nousee Bethanian asuin- ja liikerakennus. Nimi ei ole uusi, sillä paikalta on purettiin samanniminen Seurakuntien rakennuksen siipi. Mutta tiesitkä, että se puolestaan oli saanut nimensä Tulevan Tikkurilan kirkon kohdilla aikanaan sijainneelta puiselta rukoushuoneelta (kuvassa)? Ja että sen rakentamisen puuhamiehenä puolestaan toimi maatalousmies, tuleva presidentti Lauri Kristian Relander?

Relanderin Vantaan-vuosista kirjan kirjoittanut arkeologi ja Vantaa-seuran toiminnanjohtaja Riina Koivisto kertoo, että nuoren valtion tuleva, järjestyksessä toinen presidentti, asui Tikkurilan Jokiniemessä vuosina 1908 – 1917. Hän toimi Maanviljelys-taloudellisen koelaitoksen ensimmäisenä assistenttina ja koki uskonnollisen herätyksen 1910-luvun alussa. Relander liittyi yhdistykseen De Ungas Kristliga Förening i Dickursby (UKF).

- Aluksi yhdistyksellä ei ollut omia kokoontumistiloja ja sellaisille oli suuri tarve. Yhdistyksessä virisi toive omasta kokoustalosta, jossa olisi kokoussali, tarjoiluhuone ja keittiö. UKF yhdisti voimansa suomenkielisen kristillisen yhdistyksen kanssa ja he perustivat rakennuskomitean, Koivisto kertoo.

Relander oli yksi rakennuskomitean viidestä jäsenestä ja myös rahastonhoitaja. Rakennuskomiteaa alettiin myöhemmin kutsua rukoushuonekomiteaksi.

- Komitean jäsenet takasivat lainoja henkilökohtaisesti. Rakentamista tehtiin talkoilla. Ensimmäisen tontin lahjoitti herra Rinne. Tontti sijaitsi kuitenkin hieman liian kaukana asemasta ja se myytiin. Uusi palsta ostettiin lähempää asemaa, Koivisto valottaa.

Tontin myi edulliseen hintaan herra Arthur Markelin. Rukoushuonekomitea sai muutenkin raha- ja tarvikelahjoituksia. Arkkitehti Arthur Gauffin lahjoitti talon piirustukset ja paikkakuntalaiset antoivat hiekkaa ja hirsiä sekä tarjosivat kuljetusapua. Betaniaksi nimetyn talon vihkiäisiä päästiin viettämään helluntaina vuonna 1913 (Tiedot: Lauri Kristian Relander Vantaalla - kirjoittanut Riina Koivisto 2018).

Mutta mistä sitten mahtoivatkaan 1900-luvun alun tikkurilalaiset kansalaisaktiivit keksiä nimen rukoushuoneelleen? Betania eli Wikipedian mukaan al-Eizariya tai al-Izzariya on nykyään noin 2 200 asukkaan kylä Jerusalemissa. Uudessa Testamentissa Betania mainitaan Lasaruksen ja hänen sisariensa Marian ja Martan kotikylänä.

Nyt rakentuvaan Bethanian rakennukseen tulee yli 160 Hoasin opiskelija-asuntoa sekä yli 60 vapaarahoitteista seurakunnan vuokra-asuntoa.

Kommentit

Suositut tekstit