Vanhan kirkon aikakapseli avattiin - uuden kapselin sisältöä saa ehdottaa


Tikkurilan vanhan kirkon perustuksista purkuvaiheessa löytynyt aikakapseli avattiin torstaina 10.1. juhlallisesti. Kapselin kertomaa olivat asianmukaisella pieteetillä paljastamassa Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast ja Vantaan kaupunginmuseon asiantuntijat. Tilaisuutta seurasi  joukko toimittajia ja valokuvaajia. Lue, mitä kapselista löytyi!

Tunnelma on Vernissakadun seurakuntasalissa odottava. Kamerat räpsyvät ja toimittajien kynät tanssivat lehtiöillä, kun Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast tarttuu rautasahaan ja alkaa sahata puretun kirkon perustuksista löytynyttä aikakapselia auki. Museomestari Mats Miinalainen auttaa ja välillä Silvast ottaa avuksi myös taltan.

Kun aikakapseli avautuu, alkavat intendentti Annamari Juvonen-Eskola ja museoamanuenssi Anna-Riitta Rikala tutkia valkoisin hansikkain sisältöä.

Löytyvät ruskeille paperiarkeille kirjatut peruskirja, pääpiirustukset, työselitykset ja 50, 10 ja 20 markan pronssikolikot sekä 5 ja 1 markan rautarahat.

- Vuonna 1955, marraskuun 19 päivänä, Juho Kusti Paasikiven ollessa presidenttinä toisen presidenttikautensa kuudentena vuonna, Juvonen-Eskola lukee ääneen dokumenttia, jossa myös muun muassa kerrotaan Otto Weckströmin olleen Helsingin pitäjän seurakunnan kirkkoherra ja siteerataan psalmia numero 5.

Tämän kaltaista aineistoa osattiin odottaa pitäjän vuosikirjasta löytyneiden aikalaistietojen perusteella. Sen sijaan kapseli löytyi eri osasta kirkkoa kuin odotettiin.

- Oli tässä historian havinaa. Aikakapseli laitettiin kirkon perustuksiin peruskiven muurauksen yhteydessä, ja nyt oli kunnia olla mukana historiallisen aikajanan toisessa päässä. Mukana on monia tunteita ja samalla uuden kirkon odotusta, Silvast sanoo.

Alkujaan arkkitehtien Leena ja Kalle Niukkanen suunnittelema vanha Tikkurilan kirkko valmistui työkeskukseksi, jossa oli myös kirkkosali. Ympäristö, johon se nousi oli kovin toisenlainen kuin nykypäivän Tikkurila.

- Silloin oli maaseutumaista. Omakotitalotontteja oli alkanut syntyä vuosisadan vaihteen jälkeen, mutta 50-luvulta alkoi oikeastaan vasta rakentua kaupunkimaisia rakennuksia. Asematien varteen alkoi tulla  ensimmäisiä pieniä kerrostaloja. Ja sen jälkeisinä vuosikymmeninä muutos onkin ollut alueella jatkuvaa, vahvistaa rakennustutkija Susanna Paavola.

Jos rakennus itsessään edusti joskus uutta Tikkurilaa, on jonkin kätkeminen rakennuksen  perustuksiin vanhaa perua.

- Julkiseen rakennukseen on perinteisesti muurattu peruskivi ja paikalla on tärkeä henkilö. Aikakapseli ehkä hieman uudempi juttu, mutta jonkin kätkeminen perustuksiin on liittynyt aikaisemmin maagisuuteen, arkeologi Andreas Koivisto kertoo.

- Suomessa esimerkiksi Koroisten kirkon raunioista on kastealtaan alta löytynyt 1300-luvun kolikoita ja Turusta dominikaanikonventista kulho, jossa oli 100 rahaa keskiajalta. Suullisen tiedon mukaan pilareiden alle on laitettu kolikoita vielä Kerimäen kirkkoa rakennettaessa 1840-luvulla.

Lopuksi intendentti Juvonen-Eskola ja museoamanuenssi Rikala pakkaavat avatun kapselin, paperit ja kolikot varovasti happovapaaseen paperiin ja vievät ne mukanaan ja talletettaviksi osaksi Vantaan kaupunginmuseon kokoelmia.

Myös uuden Tikkurilan kirkon perustuksiin on tarkoitus asettaa aikakapseli. Me Vantaan seurakunnissa haluaisimmekin kuulla nyt, mitä sinne kannattaisi meidän ajastamme ja meidän päivämme Vantaasta tallettaa? Mitä nykyisyydestä tulevaisuuden ihmisten olisi hyödyllistä, tärkeää tai hauskaa löytää? Ehdotuksia saa jättää mieluusti suoraan tähän blogiin tai osoitteeseen tikkurilantaivaanalla@gmail.com

Kuvat: Katriina Harviainen
Teksti: Elina Kuitto

Helsingin Sanomien jutun aiheesta pääset lukemaan tästä: Kirkon perustuksista kaivettiin kyynärän mittainen kuparikapseli Vantaalla – Sisältä löytyi viesti menneisyydestä

Kirkon ja kaupungin juttuun pääset tutustumaan tästä: Tikkurilan kirkon perustuksista löytynyt aikakapseli avattiin – rakennuksiin on kätketty kolikoita jo keskiajalla

Vantaan Sanomat kirjoittaa aiheesta: Aikakapseli upotettiin Tikkurilan kirkon perustuksiin 1955, ja nyt se avattiin purkutöiden jälkeen – Tällaista sisältöä kapseliin oli laitettu

Ylen video aiheesta tässä: Video: Puretun kirkon perustuksista löytynyt aikakapseli tuo terveiset yli 60 vuoden takaa – Mitä säilöisit aikakapseliin nyt?









Kommentit

  1. Sen lisäksi, että sinne laitettaisiin jotain rakentamishetkellä olevaa tietoa, niin laittaisin myös tietoa mitä sillä paikalla on ennen ollu (myös ennen ny purettua kirkkoa). Varsinkin valokuvien kera.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit