Että mikä ihmeen allianssi?

Kuva: Ykstityiskohta OOPEAA:n Tikkurilan kirkkoa esittävästä havainnekuvasta

Tikkurilan tulevaa kirkkoa rakennetaan allianssimallilla. Konsepti on vielä rakennusalalla niin uusi, ettei ole ihme, jos se ei ensikuulemalta vielä sano mitään, mutta lyhykäisyydessään kyse on tästä:

Allianssimallissa rakentamisen kaikki osapuolet ovat mukana heti alusta asti suunnittelussa ja sitoutuvat yhteisen kustannusarvion ja aikataulun toteuttamiseen. Osapuolet tuovat oman asiantuntemuksensa mukaan jo suunnitteluvaiheessa, jolloin muutoksille ja eri tarpeille saadaan heti hintalappu ja aikataulu.

Tikkurilan kirkon rakennuttajakonsulttina on Boost Brothers Oy, joka on erikoistunut allianssielinkaarimallin hyödyntämiseen. Allianssin osapuolina ovat rakennuttajan eli seurakuntayhtymän lisäksi uuden kirkon suunnittelija arkkitehtitoimisto OOPEAA ja rakentajaksi valittu Lujatalo Oy.

Kirkon rakennushankkeissa allianssimallia on jo käytetty Espoonlahden kirkon peruskorjauksessa ja Tikkurilan lisäksi sitä sovelletaan myös tuhopoltossa tuhoutuneen Ylivieskan kirkon uudelleen rakentamisessa.

Kirkko ja kaupunki -lehti kirjoitti vastikään allianssimallin käytöstä kirkkohankkeessamme tässä artikkelissaan: https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/ei-mikaan-lansimetro-allianssimalli-pitaa-tikkurilan-kirkon-rakennuskustannukset-kurissa





Kommentit

Suositut tekstit