Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Terveellinen elämäntapa löytyy pikku askelin

Diakonissa – sairaanhoitajaksi valmistuva Tiia Nors rohkaisee olemaan armollinen itseään kohtaan ja etenemään kohti terveellisempää elämäntapaa pieni teko kerrallaan. Hänen kanssaan voi käydä juttelemassa terveyteen liittyvistä aiheista ja vaikka mittauttamassa verenpaineensa keskiviikkona 10.4. Tikkurilan kirkon Avoimessa kohtaamispaikassa kello 13 – 14.30.   -         Terveyden kannalta pienet teot ovat tosi isoja, täydellisyyteen ei kannata pyrkiä.  Liikuntaa voi lisätä jo arkisilla valinnoilla, käyttää vaikka hissin sijana portaita. Ja sitten kun aloittaa jonkin liikunnan, sitä voi lisätä pikkuhiljaa. Herkkujen syöntiäkin voi vähentää sen sijaan, että lopettaa sen kokonaan, Nors kuvailee.   Hän myöntää itsekin toisinaan myös herkuttelevansa.     -         Kohtuus kaikessa. Dieettikulttuuri ei ole nautinnollista. Harrastan myös monipuolisesti liikuntaa, siinä tuntuu hyvältä liikkua joskus myös mukavuusalueensa ulkopuolella.   Nors muistuttaa, että oman terveyden vuoksi myös esimer

Viimeisimmät blogitekstit

Pääsiäiskirkoissa kuljetaan läpi pääsiäisen tapahtumien

Vierailijapostaus: Rakkaus on arvoitus

Vierailijapostaus: Luotanko vai epäilenkö?

Vierailijapostaus: Juurien avulla osaksi suurempaa

Vierailijapostaus Saara Liljalta: Planetaariset valokuvat yhdistävät meitä toisiimme – katsomalla luontoa näemme itsemme

Osaksi suurempaa -taidehetkissä on luvassa tiedettä ja taidetta Arto O. Salosen sekä Saara Liljan johdolla

Sanat jaottelevat meihin ja muihin

Joulu on jo ovella

Mezzosopraano Kaisa Makkosen elämä romahti – sisu ja kuntoutus toivat takaisin konserttilavoille

Sinkkutoiminnasta saldona voi olla rakkaus–tai samanhenkisiä kavereita